PedaForum
 Haku  |  Sivukartta  |  In English 
Etusivu
* Peda-forum-tietoa
* Peda-forum-saaga
Ajankohtaista
Propeda-hanke 2007 - 2009
Peda-forum-päivät
Peda-forum -yliopistopedagoginen aikakausjulkaisu
Yliopistopedagogiikan kouluttajien ja kehittäjien verkosto
Liity Peda-forum-listalle
Peda-muisti
Tapahtumakalenteri
ICED
Yhteystiedot
Ota yhteyttä
 
 

Synnyin helmikuussa 1994.
Syntymätapahtumani on minulle kerrotun mukaan ollut ainutlaatuinen.
Mukana oli iso joukko sukulaissielujani,
opetuksen kehittämisestä innostuneita ihmisiä
eri puolilta Suomea.
Nimeksi minulle annettiin Peda-forum.
Kummejakin - yhteyshenkilöitä - sain jokaisesta yliopistosta.
Heillä oli reppukaupalla ideoita minun kanssani toteutettavaksi.
Nämä sukulaissieluni halusivat olla luomassa
jotain uutta ja tärkeää
- valtakunnallista yhteistyöverkostoa
kehittämään yliopisto-opetusta.

Muistan hämärästi, että ollessani reilun vuoden ikäinen
oli vireillä jo monenlaisia harrastuksia ja toimintaa:
- Oli oma tiedotuslehti.
- Ensimmäiset opetuksen kehittämispäivät olivat takana.
- Oma sähköinen tiedotus- ja keskustelufoorumi oli avattu,
joka ei ollut vielä kovinkaan yleistä Suomessa.
- Koulutusworkshoppeja.
- Yhteyshenkilötapaamisia ja muitakin yhteistyömuotoja.
Kehityin ja kasvoin yllättävän nopeasti. 

Keväällä 2007 vietin 13-vuotissynttäreitäni. 
Olen saanut paljon ihania lahjoja:
suuri määrä tietoa, 
laajaa kokemusten vaihtoa, 
paljon esimerkkejä, erilaisia materiaaleja, 
monenlaista koulutusta ja uusia innovaatioita 
- yhteistyön hedelmiä
on jaettu verkoston kesken.

Välillä on kyllä ottanut koko yhteistyö päähän. 
Sekä minulla että ystävilläni on ollut
väsymystä ja aikapulaa
yhteisten uusien ideoiden toteuttamiseen.
Toisaalta opetuksen kehittämisen asema on muuttunut sitten syntymäni:
Minulle on syntynyt serkkuja uusien verkostojen muodossa.
Eri yliopistoihin on myös syntynyt minulle tärkeitä ystäviä
- uusia kehittämisyksiköitä ja oppimiskeskuksia.

Nyt murrosikäni kynnyksellä huomaan,
että myös opetuksen kehittämisen kenttä elää
omaa murrosikäänsä.
Viime aikoina uusia kehittämisyksiköitä ja oppimiskeskuksia
ei ole enää syntynyt
vaan kentällä on tapahtunut monenlaista uudelleenorganisoitumista.
Opetuksen kehittäminen hakee muotoaan.

Olen tosi onnellinen, että opetusministeriö on myöntänyt Peda-forumille
Propeda-rahoitusta verkoston toiminnan kehittämiseen.
Hankkeessa vahvistetaan ja kehittetään jo olemassa olevia
opetuksen kehittämistyön rakenteita.
Koen, että meillä on nyt aito mahdollisuus toteuttaa
vuosien aikana kypsyneitä hienoja ideoitamme.

Olen myös iloinen siitä,
että yliopistopedagogiset kouluttajat ovat vihdoin löytäneet toisensa.
Monia kokemuksia ja näkemyksiä yliopistoissa toteutettavista
pedagogisista koulutuksista on jo vaihdettu ja yhteistyötä ideoitu.

Myös kansainvälinen yhteistyö on alkanut kantaa mehukkaita hedelmiään.
On voimaannuttavaa huomata,
että muissakin maissa käydään keskustelua vastaavista kysymyksistä,
mitkä ovat meille tärkeitä.

Minä - Peda-forum - olen tuonut
tiedeyhteisöllisen vuorovaikutuksen idean
opetuksen alueelle.
Olen vielä lyhyen elämäni aikana ehtinyt maistella jo menestymistä ja onnistumisia.
Toisaalta koen olevani vielä kehitykseni alussa.
Tulevaisuuteeni kätkeytyviä kehittämisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia
voidaan tänään vasta aavistella.
Mikäli haluamme kasvaa ja kehittyä yhdessä eteenpäin,
tarvitsen Teitä
sukulaisielujani ja ystäviäni
ehkä enemmän kuin aikaisemmin.

Tervetuloa mukaan verkostoa kehittämään ja vahvistamaan omalla tavallasi
Toimimalla, Oppimalla, Opettamalla, Tutkimalla, Tekemällä.


Merja Maikkola 2007
Peda-forum koordinaattori